keskiviikko, 1. syyskuuta 2010

Sadonkorjuuta




Tänään olen taas purkittanut ja pullottanut, meneillään on sadonkorjuu.
Katsoessani tv:stä "Antiikkia ja arvoituksia"-lempisarjaani (tv 1 klo 11.10 arkisin), pilkoin samalla ämpärillisen omenoita. Ne olivat ihan valioluokkaa maultaan! Ne ei tarvitse muuta kuin sokeria ja niistä tulee loistava hillo. Oikein luomuhilloa!
Edellisen erän maustoin kanelitangolla ja käytin hyytelösokeria. Niistä tuli oikein maukasta hyytelöä. Tänään keksin tehdä pienen erän hunaja-omenahilloa. Miltäköhän se maistuisi. Laitetaanhan sitä paahtoleivän päälle muutenkin joko hunajaa tai omenahilloa. Ainakin minä laitan.
Samalla omenoita pilkkoessani hellalla mehustui Maijassa eilen poimimani punaiset viinimarjat. Vielä olisi niitäkin yksi puska poimittavaksi.
Eilen tein kokeilevassa keittiössäni Herkkukurkkuja ja Kurkkupikkelssiä. Pikkelssiä jo maistoinkin ja siitä tuli hyvää! En ollut pikkelssiäkään aiemmin laittanut, mutta nyt tuli niin paljon avomaakurkkuja, että ne piti hyödyntää.
Perunasato ei ollut mikään kummoinen, mutta ihania ja valkoisia perunoita sieltä mullasta nousi kattilaan. Söimme niitä ihan vaan Sipuli-maitokastikkeen kanssa ja oli niin hyvää, että olimme lopun iltaa ihan ähkynä.
Tänä syksynä kaikki perusmaut ja kotiruoka ovat tulleet omalla kohdalla ihan ykkösjutuksi. Se sipuli-maitokastikekin on ihan helppo juttu: Alumiinikattilaan reilu pala voita, sinne sipulisilppu. Kuullotetaan ja lisätään huikka vehnäjauhoja. Sekaan maitoa ja maustetaan suolalla. Jossain päin sitä kutsuttiin sanalla: Nappavesi. Sitä me ollaan syöty monet kerrat tänä kesänä. Ja jos laittaa vaikka sipulisilpun kanssa yhtä aikaa kinkkusuikaleita/paloja, siitä tulee Spanskaa. Niin helppoa on ruoanlaitto.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti